Loppu hyvin, kaikki hyvin? #5

Aiemmin tapahtuneen jälkeen soitin sosiaaliin ja pyysin apua. Tarvitsin asunnon heti. He lupasivat auttaa sillä ehdolla etten palaisi takaisin mieheni luo. Lupasin. 

Ilmoitin miehelleni saaneeni asunnon ja muuttavani pois. Se ei käynyt. Siitä tuli riita. Mies tarttui kiinni ja työnsi mut sohvalle istuen päälleni. Yritin soittaa apua, mutta puhelin vietiin ja olin jumissa. Istuisin siinä niin kauan, että lupaisin olla jättämättä häntä. Yritin selittää miksi niin oli parasta ja rukoilla, että pääsisin lähtemään. Kunnes luovutin. Mies lupasi hommata apua alkoholiongelmaan, josta fyysinen väkivalta johtui. Sain kuitenkin luvan muuttaa, koska sain sen selitettyä jollain tavalla hyvin. En muista mitä satuilin, mutta tiesin tekeväni kaikkeni, jotta pääsisin lasten kanssa pois sieltä. Ja se onnistui.

Mitä sitten tapahtui?

Mieheni näytti olevan tosissaan juomisen lopettamisella. Hän hommasi antabusta ja oli ottanut selvä AA-kerhoista lähistöllä. Hän tuntui haluavan muutosta. Eihän hän selvänä ollut fyysisesti väkivaltainen. Asuttiin eri osoitteissa, mutta mieheni vietti suuren osan ajastaan luonani. Kaikki oli kuin seurustelun alkuvaiheessa. 

Kuukautta myöhemmin hän ilmoitti, että oli vuokraamassa asuntoa toisesta kaupungista ja toivoisi meidät sinne mukaan. Olimme asuneet siellä suhteemme alkuaikoina. Kaikkihan oli hienosti ja mies ei enää juonut, joten miksi ei. Yritetään vielä. Tyhmää. Tiedän sen nyt, sillä hyvin nopeaa muuton jälkeen alkoi kaikki taas alusta. Kuljin taas varpaisillani ja nyt oli mukana vastasyntynyt. En osannut tehdä ruokaa oikein, en ollut siivonnut kunnolla, soittelin toisille miehille ja lista vain jatkui. Sitten alkoi juominen. 

Öisin imettäessäni ja tähtitaivasta katsellessani kaikki oli hiljaista ja rauhallista. Aloin kaivata sitä arkeenkin. En halunnut pelätä joka päivä. En saanut mielestäni myöskään sitä, että olin paria kuukautta aiemmin saanut tietää mieheni pettäneen. Se oli se lopullinen asia mikä sai aikaan päätöksen poislähdöstä. Se pitäisi tehdä salaa tällä kertaa ja hyvin nopeasti.

Toinen yritys

Odotin mieheni lähtevän työreissulle ja soitin jälleen sosiaaliin. Pyysin turvakotipaikkaa minulle ja lapsilleni. Minua ei uskottu. Se mieshän on kuin enkeli. Täysi herrasmies ja hyvä isä. Olinhan itsekin hänestä antanut hyvän lausunnon hänen lastensa huoltajuuskiistojen aikaan. Sanoin ettei asia niin ollut oikeasti ja olin tehnyt sen pelosta. "No mää en usko sua tässä asiassa, mutta en voi kieltää sua hakemasta turvakotiin", oli vastaus lopulta. 

Tiesin mieheni lähtevän seuraavalla viikolla työreissulle ja sovin turvakotiin lähdön siihen. Pyysin yhteistä ystäväämme ottamaan mieheni lapset hoitoonsa siksi päivää ja kerroin miksi. Viikonloppu oli yhtä tuskaa odotellessa. Mieheni aavisti lähtöaikeeni, sillä hän heittäytyi taas ihanaksi ja pyysi lupaamaan etten jättäisi häntä. Aloin ajatella, että ehkä olin tekemässä väärin. Ehkä olin vain kuvitellut kaiken ja liioitellut asioita mielessäni. Hänhän oli oikeasti ihana. Kyllä hän pääsisi alkoholistakin eroon ja kaikki olisi taas hyvin. Ehkä jos en soittaisi perheelleni, kun hän oli poissa niin hänen ei tarvitsisi olla mustasukkainen kuullessaan minun puhuvan toista puhelua. Jos minä olisin parempi vaimo ja tekisin ruuan kuten hän haluaa ja siivoaisin paremmin. Minussahan se vika oli varmasti. Minä olin syy kaikkeen. Minun huono käytökseni oli saanut meidät tähän pisteeseen. 

Olin jo vähällä luopua kaikesta, kunnes tuli lauantai-ilta ja mies palasi kaupasta olutlaatikon kera. 

Turvakoti

Mieheni lähti työreissulle ja olisi poissa kolme tai neljä tuntia. Olisi siis kiire. Pakkasin kiireellä kassit täyteen ja kirjoitin lapun keittiön pöydälle, jossa ilmoitin lähteneeni ja kerroin mistä hän voi lapsensa hakea. 

Vein lapset sovitusti yhteiselle ystävällemme ja matka sieltä turvakodille tuntui kestävän ikuisuuden vaikka tosiasiassa siihen ei mennyt kymmentä minuuttia kauempaa. Jos sitäkään. Kävin sen matkan ajan taistelua itseni kanssa ja hoin ettei vielä ollut myöhäistä, hän ei ole vielä kotona, vielä ehtisin takaisin ja tuhota kirjeen ettei hän huomaisi. Liioittelinko kaiken? Se mitä lauantaina tapahtui, johtui vain alkoholista ja mieheni pelosta, että jätän hänet. Minähän sen siis aiheutin. 

Pääsin kuitenkin turvakodille ja kun olimme asettuneet niin pääsin myös kertomaan heille tarinani siitä miksi olin siellä. Ensimmäistä kertaa minua uskottiin. Ensimmäistä kertaa minulle sanottiin etten ollut vain kuvitellut kaikkea. Ensimmäistä kertaa minulle sanottiin etten liioitellut asioita. Ensimmäistä kertaa uskoin itsekin. 

Tämäkään tarina ei loppunut tähän, sillä edessä oli avioero ja huoltajuus yhteisestä lapsesta. Saatan kertoa siitä joku toinen kerta.